Metsävähennyksen korotusta odotetaan voimaan vuoden 2026 alussa

Valtakunnallinen

Hallituksen esitys metsävähennyksen korotuksesta 75:een prosenttiin annettiin eduskunnalle toukokuun alussa, ja se on parhaillaan valiokuntakäsittelyssä. MTK pitää esitettyä lainmuutosta tärkeänä panostuksena pitkäjänteiseen perhemetsätalouteen.

Metsänomistaja on voinut nykyisin vähentää vähennyksenä enintään 60 prosenttia veronalaisen metsätalouden pääomatulosta, jonka on saanut metsävähennykseen oikeuttavasta metsästä. Metsävähennyksen korotus on kirjattu hallitusohjelman tavoitteisiin ja keväällä 2025 valtiovarainministeriö tiedotti vähennysprosentin korottamisesta enintään 75:een. Lisäksi metsävähennyksen enimmäismäärä nousee nykyisestä 60:stä 75 prosenttiin metsäkiinteistöjen yhteenlasketuista hankintamenoista. 

Yleinen lähtökohta verojärjestelmässämme on se, että tulonhankkimiskustannukset saadaan vähentää täysimääräisesti. Ristiriitaista on, että ko. puuston hankintamenosta saadaan metsätalouden tuloverotuksessa vähentää vain 60 prosenttia. 

”MTK on pitkään vaatinut, että metsävähennys tulee nostaa vastaamaan puuston todellista osuutta metsän hankintamenosta. Puuston osuus metsän hankintamenosta on tyypillisesti 90-95 prosenttia”, MTK:n veropolitiikasta vastaava johtaja Timo Sipilä kommentoi.

Metsävähennys käytännössä

Metsävähennystä käyttämällä voit vähentää osan metsätilan ostohinnasta jo metsätilan omistusaikana puun myyntitulosta. Vähennyksen yhteydessä puhutaan metsävähennyspohjasta.

Metsävähennyspohjaksi kutsutaan sitä osuutta metsän ostamisen kuluista, josta voi saada metsävähennyksen. Metsävähennyspohja olisi siis uudistuksen myötä 75 % metsän hankintamenosta.

Hankintameno muodostuu metsätilan ostamisen kuluista, kuten tilasta maksetusta kauppasummasta, varainsiirtoverosta, lainhuudatuksen kuluista sekä määräalan osalta määräalan lohkomiskustannuksista. Jos kaupan kohteena olleella kiinteistöllä on myös rakennuksia tai peltoa, näiden osuutta tilan arvosta tai kaupan muista kustannuksista ei lasketa metsävähennyspohjaan. Metsävähennyspohjaa voi muodostua vain metsämaalta

Ajankohtaista

  1. Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historiallisen luonnonarvokaupan- välittäjä metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala

    Yksityinen maanomistaja ja Pohjois-Karjalan Osuuskauppa tekivät historiallisen luonnonarvokaupan- välittäjä metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala

    Valtakunnallinen

    Pohjois-Karjalassa tehty yksityisen maanomistajan ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan välinen luonnonarvokauppa on Suomen ensimmäisiä. Vuosien valmistelujen jälkeen luonnonarvojen tarjoaminen myyntiin alkaa olla mahdollista maanomistajille. Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalalla oli merkittävä rooli kaupan syntymisessä.

    Lue lisää
  2. Uudistettu Luontoarvot.fi -markkinapaikka on julkaistu – maanomistajien luontoteot ja ostajat kohtaavat aiempaa helpommin 

    Uudistettu Luontoarvot.fi -markkinapaikka on julkaistu – maanomistajien luontoteot ja ostajat kohtaavat aiempaa helpommin

    Valtakunnallinen

    MTK:n LUMA-hanke kehittää Luontoarvot.fi -palvelua, joka vastaa entistä paremmin kehittyvien luontoarvomarkkinoiden tarpeisiin.  Uudistettu markkinapaikka julkaistaan torstaina 26. maaliskuuta.

  3. Metsätutka: Kaksi kolmasosaa metsänomistajista kilpailuttaa puukauppansa – metsänhoitoyhdistyksillä tyytyväisimmät puukauppa-asiakkaat

    Metsätutka: Kaksi kolmasosaa metsänomistajista kilpailuttaa puukauppansa – metsänhoitoyhdistyksillä tyytyväisimmät puukauppa-asiakkaat

    Valtakunnallinen

    Metsänomistajat kilpailuttavat puukauppojaan yhä useammin, käy ilmi kevään Metsätutka‑kyselystä. Kaksi kolmasosaa metsänomistajista pyytää tarjouksia useilta ostajilta, ja neljä kymmenestä käyttää apunaan metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijoita. Näissä puukaupoissa myös tyytyväisyys on korkeinta.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.